Glowdale Farm

© Tuoninen

Maustemitta

VH23-018-0470

Suomenpienhevonen, tamma, rautias, 148cm
syntynyt 04.07.2023, 11-vuotias
kasvattanut Liisa Tuoninen (VRL-12701) - Tuoninen
omistaa Mari H (VRL-05704)

Kenttäratsastus
ko. HeA, re. 100cm, me. 100cm, helppo

07/2023 KTK-III 17 + 17 + 16 + 17 = 67p

Siinähän tuo olla möllöttää, meidän Miisamme. Ei se kauheasti itsestään melua pidä (ja hyvä vain, kun mahdollisuutena oli isän kaltainen mölytoosa..), tyytyy vähään, sopeutuu kaikkeen. Semmoinen tavanomainen, kuitenkin rehti ja työteliäs suomiputte ihan väriä myöten. Pienhevosmitoissa oleva arkinen tamma, joka ei käännä katseita olemuksellaan, kerää luokkavoittoja näyttelyistä tai saa kouluradan tuomareita ja katsojia taputtamaan seisten ravilisäystensä vuoksi.

Mutta tasainen ja luotettava Miisa on. Sen kanssa pärjää vähän tohelompikin ihminen, ei Miisa näe tarpeelliseksi karata, vaikka portin kanssa askarteleva ihminen käytännössä katsoen pudotti riimunnarun käsistään. Esteenkin voi ylittää, vaikkei ratsastajalla tuntuisi olevan sen suurempaa käsitystä, miten estettä oikein pitäisi lähestyä. Tietenkään Miisa ei tee kaikkea valmiiksi, mutta itselleen helpot perusasiat raudikko tekee mukisematta, eikä tamma tingi hyvistä käytöstavoista koskaan. Helppo hevonen.
Harjatessa, varustettaessa, klipatessa, kengitettäessä, lääkitessä, pestessä loimitettaessa hierottaessa halailtaessa, koskaan ei Miisa pyri pois, hyvä jos kerran huokaisee vähän väsyneenä. Tamma ei tee numeroa mistään; ei se matolääke nyt omenoilta maistu, eikä väkevän säilöheinän aiheuttaman ripulin polttaman ihon rasvaus ole erityisen mukavaa puuhaa, vaan minkäs teet. Miisa tuntuu ymmärtävän, ettei ihminen sitä huvikseen kiusaa vaan tekee asioita tarkoituksenmukaisesti. Joten Miisakin tekee osansa, käyttäytyy, avaa suunsa, siirtää häntäänsä, nostaa jalkojansa, käyttäytyy kuin kunnon hevoskansalaisen toivookin.

Himppasen ahdasliikkeinen Miisa mennä puksuttaa aika tasaista vauhtia, pitkähkönä mutta rentona makkarana, ellei sitä osaa ratsastaa vähän edustavampaan muotoon. Liikkeet nyt eivät tieten väljähdy, vaikka satulaan istahtaisi tallityöntekijän sijaan Henri Ruoste. Hypytkin ovat sitä turvallista perusseiskaa, takajalat ovat vähän löysän roikkuvat etusten noustessa todella nopeasti kunnolla ylös, kaulan ja selän käyttö hieman vaihtelee (pituusesteillä Miisa aina skarppaa), ponnistus tapahtuu joskus yhdellä jalalla. Ei kuitenkaan mitään niin vakavaa, etteikö Miisan kanssa uskaltaisi lähteä metrin radoille kunnolla kilpasille. Tekniset haasteetkin saavat tamman pistämään parastaan, ja yleensä mahdolliset puomikosketukset tapahtuvatkin niillä kaikkein helpoimmilla esteillä, joista niin ratsastaja kuin ratsukin ajattelivat lähinnä seilata ylitse.

Pienestä, ajoittaisesta terveestä itseluottamuksesta johtuvasta pikkuhuolimattomuudesta huolimatta pienhevonen on työteliäs putte. Miisa ei koskaan vetelehdi, ellei sitten ole oikeasti sairas tai jumissa. Vaikkei päiväohjelma olisikaan raudikon mielen mukaista se silti yrittää parhaansa, kuuntelee avut ja reagoi niihin omiensa säveltämisen taikka kuuroksi heittäytymisen sijaan. Miisa voisi olla hieman pehmeämpi ja herkempi, toisaalta nykyasetuksilla se ei välittömästi vedä hernettä nokkaan, mikäli ratsastajalta tuleekin terävämpi pidäte tai pohjeapu.
Minkä Miisa osaa, se osaa hyvin. Kaiken näköiseen tottunut tamma taipuu kärryjenkin eteen, työhevoshommatkin varmasti sujuisivat jos vain kokeilisimme. Kunnon hangilla Miisa saa vetää kevyttä rekeä tai hiihtäjää, kesällä tamma on uintipäivien suosikkiratsuja – tämä hevonen haluaa ihan uida, ei vain kahlailla rantavettä kuopimassa!

Miisan kilpailuvaltteja ovat olleet hyvät hermot sekä tasaisuus. Tämä ei pikkuvarsanakaan reissaamista tai esillä olemista hermoillut, eikä aloittanut moisia hapatuksia aikuisenakaan. Vaikkei Miisa ole teknisesti paras hyppääjä tai liikkeiltään häikäisevin kouluratsu, se on tarpeeksi tasaisen hyvä pärjätäkseen helpoissa kenttäluokissa. Ja kyllä se tasainen seiskarivi välillä lämmittää mieltä, etenkin jos luokan toisella hevosella on haettu kunnon vuoristoratamainen koko skaalan läpikäyvä arvostelupaperi, jossa ainoa yhdeksikkö tulee radalta poistumisesta.

Luonteesta kiitos Lissu T.!

Sukutaulu

Jälkeläiset

Porrastetut kilpailut

Päiväkirja

Maustemitta muutti Tönnilän tilan mamma pihattoon pari kuukautta ennen varsomistaan. Tönnilän väki kiintyi kilttiin ja yksinkertaiseen tammaan, jonka lisäksi pihatossa mammalomaa viettävät muut tammat ystävystyivät Miisan kanssa. Tönnilän omista tammoista Aprilli muodostui melkoiseksi ”taistelupariksi” Miisalle. Lomailun ohessa Miisa pääsi rennoille mamma lenkeille, jossa rämmittiin lumihangessa, käytiin maastoilemassa tai päästiin isolla porukalla laitumelle jumppaamaan. Ratsastimme tammalla jopa pelkällä kaulanarulla kentällä käyntiä ja siirtymisiä. Voi olla, ettei Tönnilän henkilökunnalla ole minkäänlaisia itsesuojeluvaistoa tai tamma on todella luotettava.

Varsominen oli laskettu jouluaatoksi, mutta tamma oli hieman hätäinen ja tallin henkilökunnan pikkujoulut keskeytyi päätalolla ja glitteri mekoissa mentiin ottamaan uutta tulokasta vastaan. Miisa ei välittänyt kimaltelevasta yleisöstä vaan hoiti hommansa ilman ulkopuolista apua. Terhakka tamma nousi melkein heti varsomisen jälkeen ylös ja alkoi hoitamaan varsaansa. Hieman hätäinen se oli kun varsa harjoitteli ylös nousemista, joten Tönnilän emäntä Auroora Niemimaa nappasi tamman riimusta kiinni ja rauhoitteli sitä. Varsa nousi ylös ja autoimme Miisaa kuivaamaan varsansa. Lopulta puimme varsalle villapaidan ja loimen, jottei se palelle. Myös Miisa sai puhtaan kuivatusloimen päälle hetkeksi ja varmistimme että varsa osaa käydä tissillä vaikka tammalla oli loimi.

Jouluaattona oli lauha ilma ja varsa sekä Miisa pääsivät heti ulkoilemaan. Päätimme että huonolla ilmalla ne pääsevät maneesiin mutta tarkoitus olisi, että parin viikon ikäisenä viimeistään varsakin pääsisi pihattoon koko päiväisesti. Uuden vuoden jälkeen ne jo pihattoon asettuivat ja Miisa hoiti varsaansa myös siellä hyvin, muttei ollut mustasukkainen edes varsattomille mammoille. Lisäksi se antoi muidenkin varsojen juoda omaa maitoaan.

Kuten kaikki Taaran varsat, nimesin uusimmankin tulokkaan mittayksikön mukaan. Tässä tapauksessa vain saan onnitella itseäni lähes täydellisestä mielikuvituksen puutteesta – Mausteaivastuksen mittayksikkötytär on sitten Maustemitta. Vaan mitäs tuosta, täysin passeli nimi, vaikka läheltä haettu onkin.

Toivoin Taaralle toista pienhevoskokoista jälkeläistä, joten katselin pienhevostammani läpi päätyen pitkällisen puntaroinnin jälkeen Mausteaivastukseen. Toivoin pienhevoskoon sekä terveen varsan lisäksi ainakin kohtalaista rakennetta (emäkin on vahva KTK-III niukin naukin läpi -mallin sijaan) sekä emän puolelta tulevaa kapasiteettia. Niin hieno kuin Taara onkin, soisin kyllä kenttäratsujeni, niin omien kuin kasvattieni, yltävän tuttarista pidemmälle. Joku fiksumpi ostaisi jotain muuta kuin työhevosia ja ex-ravureita, mikäli sitä kenttäkapasiteettia kaipaa..

Tuskallisen pitkältä tuntuneen odotusajan jälkeen ensi kertaa asialla ollut tammani meni varsomaan täysin yllättäen. Kaipa siellä nisissä sitten oli ollut aivan minimaaliset vahatipat, joita en ollut huomannut. Keskellä päivää laidunnurmelle pyöräytetty tammavarsa oli reipas, iloinen ja rohkea, heti tervehtimässä ja ihmettelemässä minua kun tämmöisen omituisen kaksijalkaisen näki. Hoikkakoipisesta, sirosta varsasta kasvoi iän myötä ihan sopusuhtainen hevonen, hoikkasäärinen kylläkin mutta muuten. Ilokseni Maustemitta täytti sille jo ennen syntymää muokkaamani saappaat raudikon porhaltaessa kapasiteetillaan työsukuisen isänsä yli ja emänsä seuraksi helppojen luokkien hevosten lokeroon.