† Ramya Trickery

Kuollut 12.01.2022

© Heather Moreton

Virallinen nimi Ramya Trickery Rekisterinumero VH14-016-0003
Rotu, sukupuoli Saddlebred, ori Omistaja Mari H (VRL-05704)
Säkä 157cm Kasvattaja HM - Ramya Ranch
Syntymäaika 05.12.2013 Painotus Askellajiratsastus, English
Väri Musta
Reko on 18-vuotias eikä ikäänny tällä hetkellä | Täyttänyt 3 vuotta 28.04.2014
ARJ-II (01/2022)

Reko on isänsä tapaan hiukan höseltäjä luonne, eikä aina muista varoa ihmistä. Ori ei missään nimessä tarkoita pahaa, mutta kun ympärillä on aina niin paljon katsottavaa ja tutkittavaa, meinaa se vieressä seisova tai narun päässä oleva ihminen joskus unohtua. Pienellä karjaisulla saa yleensä itsensä takaisin Rekon pääkoppaan, ja se malttaa taas hetken keskittyä käsittelijäänsä. Tarkkana saa siis olla, ja yleensä onkin parempi jos keksii Rekolle aina jotain pientä aivopähkinää, jolla sen keskittyminen pysyy. Itse esimerkiksin suosin ihan perinteisiä pysähdyksiä ja pakituksia myös taluttaessa, sillä ne on helppoja tapoja saada hevosen huomio itseensä. Hoitaessa ori on kiltti, mutta kannattaa aina hoitaa käytävällä ja sitoa molemmin puolin kiinni. Näin se ei pääse tekemään mitään äkkinäisiä käännähdyksiä.

Ratsastaessa Reko on eteenpäin pyrkivä mutta kuuliainen. Tai kuuliainen ainakin niin kauan kun ratsastaja muistaa työskennellä ja pitää orin kiireisenä. Matkustamaan ei kannata jäädä, sillä silloin Reko keksii yleensä parempaa tekemistä. Orin liikkuu mielellään ja omaa kivat ja tasaiset askellajit. Näyttävyyttäkin löytyy sopivissa määrin, mutta orin kanssa on keskitytty enemmänkin english luokkiin sen mukavan ratsastettavuuden vuoksi. Rekolta löytyy myös saddlebredeille ominaiset erikoisaskellajit joita se esittää mielellään kunhan vaan ratsastaja osaa oikein pyytää.

isä. Chennye's Trick or Treat
sdb, 157cm
ARJ-II
ii. Tijuana's Tomorrow Never Dies
sdb, 152cm
iii. Double O Seven
sdb, 150cm
iie. MS Lovin' A Maniac
sdb, 155cm, ARJ-III
ie. Tijuana's Flower Power
sdb, 157cm
iei. Lost And Found R25
sdb, 158cm, ARJ-III
iee. Oh Sissyneck
sdb, 156cm, ARJ-II
emä. Peek-A-Boo Non
sdb, 156cm
ei. Old-Fashioned Non
sdb, 162cm
eii. Bendith y Mamau RH
sdb, 166cm
eie. Miss Behavin'e RH
sdb, 151cm
ee. Avantika RH
sdb, 154cm
eei. Thursday RH
sdb, 161cm
eee. Aubyn Non
sdb, 149cm

Yhteensä 49 ARJ-sijoitusta

31.10.2021   ARJ-cup   Kutsu   English Pleasure Driving   6/39
28.02.2021   ARJ-cup   Kutsu   English Pleasure Driving   4/23
28.02.2021   ARJ-cup   Kutsu   English Pleasure   4/23
03.07.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/5
03.07.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   2/5
02.07.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/5
01.07.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/5
01.07.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   1/5
30.06.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/5
30.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   2/5
30.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   2/6
29.06.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   2/5
28.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   1/19
28.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   2/5
27.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   2/6
27.06.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   3/19
26.06.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   3/19
26.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   2/20
23.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   1/2
23.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   3/19
22.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   4/20
21.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   1/2
21.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   1/3
20.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   1/3
19.06.2020   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/2
19.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   1/2
19.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   1/3
17.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   3/19
16.06.2020   ARJ   Kutsu   English pleasure   3/20
10.06.2020   ARJ   Kutsu   Slow Gait   4/21
28.04.2014   ARJ   Kutsu   Roadster   1/13
28.04.2014   ARJ   Kutsu   Informal combination   4/16
28.04.2014   ARJ   Kutsu   English pleasure   1/16
01.04.2014   ARJ   Kutsu   5-käynti   1/19
23.03.2014   ARJ   Kutsu   Slow Gait   1/34
20.03.2014   ARJ   Kutsu   Rack   5/34
18.03.2014   ARJ   Kutsu   Rack   5/34
11.03.2014   ARJ   Kutsu   5-käynti   1/29
28.02.2014   ARJ   Kutsu   Slow Gait   4/16
24.02.2014   ARJ   Kutsu   5-käynti   5/28
23.02.2014   ARJ   Kutsu   Rack   4/30
22.02.2014   ARJ   Kutsu   5-käynti   5/28
21.02.2014   ARJ   Kutsu   5-käynti   5/28
06.02.2014   ARJ   Kutsu   English pleasure driving   3/19
05.02.2014   ARJ   Kutsu   Informal combination   2/19
04.02.2014   ARJ   Kutsu   Informal combination   1/19
04.02.2014   ARJ   Kutsu   English pleasure   4/19
04.02.2014   ARJ   Kutsu   Rack   4/18
17.01.2014   ARJ   Kutsu   Informal combination   2/17

01.01.2022 - Päiväkirjamerkintä

Reko palkittiin tänään ARJ:n laatuarvostelussa ARJ-II palkinnolla pistein 47 + 8 + 19 + 30 + 16 = 120p (kilpailumenestys - rakenne - vanhempien kisamenestys - jälkeläisten kisamenestys - lisäpisteet - cup-sijoitukset).


09.03.2021 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja Veera R.

Reko oli pudottanut tarhassa kenkänsä ja omistaja oli sattumalta kengän löytänytkin vielä portin lähettyviltä. Ori oli menossa vielä tänään myöhemmin liikutettavaksi, joten minut hälytettiin paikalle lyömään kenkää takaisin kiinni. Saapuessani muutaman tunnin päästä soitosta tallille en nähnyt ketään missään, mutta tovin odottelun jälkeen talliin tepasteli kuninkaan elkein musta pörhistelevä Reko, omistajan koittaessa vierellä komentaa sitä olemaan vetämättä. Otimme orin suoraan käytävälle ja Mari näytti kengän. Vähän jouduin takomaan sitä heti suoremmaksi, ennen kuin aloin edes sovittamaan. Mari löi orille porkkanaa suuhun, jotta se toimi paremmassa yhteistyössä vieraan tyypin häärätessä sen takajalan kimpussa. Putsasin kavion pohjan teräsharjalla ja sommittelin kenkää. Vähän vielä jouduttiin muokkaamaan ja naulan pätkiä kaviosta nyppimään, ennen kuin päästiin lyömään se takaisin. Reko vähän tuntui arastelevan naulan lyöntiä, mutta ei pahasti. Naulan katkaisut, kotkaukset ja käänteen naputus paikoilleen, niin kenkä oli taas jalassa. Mari kiitteli vuolaasti avusta ja ori sai jäädä karsinaan, ettei ennen liikutusta ainakaan polje kenkää taas irti.


28.02.2021 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja Minni

Musta ori oli jätetty valmiiksi sisälle joten minun oli helppo löytää Rekoksi kutsuttava ori. Katselin mustaa saddlebreadia hetken käytävältä ennen kuin lähdin suuntaamaan kohti varustehuonetta ja kävin poimimassa orin karsinalle sen varusteet. Tarkistin vielä pariin otteeseen että kaikki olisi varmasti matkassa, ennen kuin avasin karsinanovea sen verran että saatoin pujahtaa karsinaan tervehtimään Rekoa. Lopulta pujotin riimun orin päähän ja sidoin sen riimunnarulla kiinni karsinan kaltereihin jotta saisin harjattua mustan karvan. Rekon ollessa hoidettuna, oli aika varustaa musta ori ja siirtyä sen kanssa maneesiin.

Saddlebread oli minulle tuntemattomampi tuttavuus ratsuna joten olinkin kiinnostunut näkemään millainen ratsu Reko olisi. Heti kun ori vain sai luvan lähteä liikkeelle, tuli selväksi että sillä oli reipas askel, mutta pyytäessäni oria hidastamaan, se kuunteli apujani hyvin ja Rekon ratsastaminen oli mutkatonta. Koska askellajihevosten ratsastaminen oli minulle uusi juttu mentiinkin Rekon kanssa vain kevyellä linjalla ja vähän kokeillen että miltä orin liikkeet tuntuivat ja muutenkin pitäen vain hauskaa sen sijaan että jokainen ratsastus olisi Rekolle vakavahko mielistä treenaamista.

Loppupeleissä Rekon ratsastaminen oli ihan helppoa ja olikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan erilaisia hevosia. Lopulta oli aika pysäyttää Reko ja laskeutua alas orin selästä ennen kuin saatoin nostaa jalustimet ja lähteä palauttamaan mustaa hevosta takaisin karsinaansa ja hoitaa sen pois.


| Tämä on virtuaalihevonen |