Glowdale Farm

Sukutaulu

isä Viggo russ, 125cm, evm	ii. Vidar af Skidsberg russ, 128cm, evm	iii. Valfar af Skidsberg russ, evm
		iie. Lillamaj russ, evm
	ie. Sigga russ, 123cm, evm	iei. Anders russ, evm
		iee. Aittolan Seija russ, evm
emä Freckle russ, 121cm, evm	ei. Bilbo russ, evm	eii. Brune-Rune russ, 122cm, evm
		eie. Tomtefru russ, 123cm, evm
	ee. Fridrika russ, evm	eei. Hildebrand russ, 124cm, evm
		eee. Asa af Fimbulgård russ, 122cm, evm

Vickanin isä Viggo on gotlanninruss, ja edustaa monipuolista pohjoismaista jalostustyötä. Sen isä Vidar af Skidsberg oli väriltään ruunikko ja säkäkorkeutta löytyi 128cm verran. Ruotsissa syntynyt ori tunnettiin kotitallillaan kilttinä ja varsin rohkeana yksilönä, mitä se on myös onnistuneesti periyttänyt monille jälkeläisilleen. Vidarilla oli russiksi yllättävänkin ilmavat askellajit ja lennokkaat liikkeet niin pieneksi kaveriksi. Orilla kisattiin pieniä koululuokkia hyvällä menestyksellä, mutta pääsääntöisesti se toimi kivana harrastekaverina ja ajoponina, eikä kisatykkinä. Rauhallinen luonne ja näyttävä ulkomuoto tekivät Vidarista suositun isän nimenomaan valjakkoponeja ajatellen. Ori eli hyvinkin parikymmenvuotiaaksi ennen, kuin vanhuudenvaivat saivat sen kiinni, ja se oli tervekuntoinen koko ikänsä. Samat hyvät ominaisuudet näkyvät myös Viggossa.

Viggon isänisä Valfar af Skidsberg oli väriltään tummanruunikko, Ruotsissa syntynyt ja kasvanut kotipihan suosikki. Valfar oli sukupuolestaan riippumatta hyvin tasainen ja kiltti eläin. Se toimi koko elämänsä seurakaverina muille hevosille, sekä tasaisin väliajoin ajoponina lapsille. Tasapainoisen rakenteen ja eteenpäinpyrkivyyden sekä ihanan luonteensa vuoksi siitä tuli kotitilansa ensimmäinen siitosori. Sen suvussa on myös menestyneitä raviponeja, mutta yhtään lähtöä Valfar ei itse juossut. Ehkä meno silti näkyi sen energisyydessä.
Lillamaj oli ruunikko tamma, jonka oma raviponiemä Antonella oli yhteisomistuksessa tanskalais-ruotsalaisen kaveriporukan kesken. Reissut Skoonen ja Sjellannin välillä opettivat Lillamajn jo varsasta suhtautumaan liikenteeseen ja vilkkaisiin paikkoihin reippaasti. Se oli suloinen ja utelias kaveri, mutta välillä siitä löytyy pahanlaista arkuutta uusia ihmisiä kohtaan. Sillä oli erinomainen rakenne, ja rotevampiin oreihin yhdistettynä se jätti jopa ihan ratsumallisia, raamikkaita varsoja. Yhteensä Lillamaj sai viisi varsaa, kunnes kunto 18-vuotiaana heikkeni, ja se päästettiin vihreämmille laitumille.

Viggon emä Sigga on väriltään rautias ja säkäkorkeutta löytyy 123cm verran. Kipakka tamma keräsi kyllä katseita viimeistään siinä vaiheessa kun se veti rallia tarhan ympäri. Vanhemmalla iällä matami on toki rauhoittunut, mutta joskus sen omintakeinen riehakkuus saattaa yhä häiritä sen puuhastelua. Kun Siggan energian osaa valjastaa oikeanlaiseen käyttöön, se on ollut huippusuorittaja - ponista löytyi aikanaan jopa palkittu asteratsu, sillä vauhdista tai ponnusta ei ollut pulaa! Myöhemmällä iällä se siirtyi koulu- ja valjakkoponiksi, jonka kanssa ei tosiaankaan tarvinnut pohtia, onko suoritus liian hidas tai kömpelö. Sigga viettää nykyään eläkepäiviä pihaponina Etelä-Ruotsissa. Viggon lisäksi sillä on kaksi tytärtä, jotka jatkavat äidin tättähäärä-uraa varsin mallikkaasti.

Anders oli väriltään komea tulipunaruunikko ja se syntyi Ruotsissa. Poni kilpaili muutaman vuoden esteratsastuksessa lapsiratsastajien kanssa, minkä jälkeen se siirtyi lähes täysipäiväiseksi näyttely- ja jalostusponiksi. Se oli luonteeltaan temperamenttinen poni, jolla riitti virtaa ja uhoa. Liekö se ollut syynä tarhatessa sattuneeseen onnettomuuteen - vakavan jalkavamman vuoksi ori jouduttiin lopettamaan jo 10-vuotiaana, mutta onneksi sen hyvänmuotoiset, rodunomaiset varsat ovat jatkaneet sukua monipuolisesti liki lajissa kuin lajissa.
Vickanin isänemänemä Aittolan Seija oli yksi niistä tammoista, joiden omistaja ihastui Andersin energiaan ja komeaan orikaulaan. Seija oli väriltään kaunis voikko ja luonteeltaan säpäkkä, ja hiukan hontelosta olemuksesta huolimatta sitä kehuttiin näyttelyissä hyvätapaiseksi, hyväjouhiseksi ja viehättäväksi. Alkuperäiseltä taustaltaan Seija oli raviponi, joka starttasi muutamissa lähdöissä - valitettavan keskinkertaisesti. Siispä se siirrettiin valjakkoajon puolelle, ja siinä kultainen tamma tekikin kivaa uraa itselleen. Seija sai kolme varsaa, kaikki itseään massavampien orien kanssa. Itse se tuntui periyttävän kivaa notkeutta askeliin.

Vickanin emä Freckle on vekkulin näköinen russitamma, ja vekkuli myös luonteeltaan. Sen isä Bilbo on harvinainen tiikerinkirjava russi, ja sitäkin harvinaisempi kohtuullisen hyvärakenteisena orina. Ei ole ihme, että se on ollut väriharrastajien suosiossa - niin hyvässä kuin pahassa. Tummanruunikko pohjaväri ja russiksi kivan keskikokoinen muskelipaketti kärsii pulskasta taipumuksesta ja tikittävistä askellajeista, mutta poni on poni. Minkäs sille voi. Ja tämä mentiin suuressa viisaudenpuuskassa vielä nimeämään hobitiksi erikseen, go team go. Huolimatta pienistä paheistaan ori oli nuorena hurmaava ilmestys, ja sillä oli yllättävän hyvää menoa ja meininkiä lapsiratsastajansa kilpaponina esteillä ja valjakossa. Suurin osa Bilbon jälkeläisistä on hyväluonteisia, mutta niitä on perusponiksi katsoen aika paljon, kymmenen kappaletta, eivätkä kaikki suinkaan ole ihan optimiyhdistelmistä syntyneitä. Parhaimmillaan solakampien ja reteämpien tammojen kanssa sen jälkeläiset ovat kuitenkin todistaneet, ettei kyse ole ihan pelkästä ulkokuoresta. Muuten tulos on usein ollut melko tukeva ja takakorkea.

Frecklen emä Fridrika on 125-senttinen russi, joka viihdytti lapsia ratsastuskoulussa hauskalla värillään ja reippaalla luonteellaan. Nykyään se on jo tukevasti tuntieläkkeellä (ehkä vähän turhan tukevasti, jos uskoo näkevänsä timmin urheilumamman...) mutta aikanaan se oli monen lapsen ensikosketus este- ja koulukilpailujen maailmaan. Göteborgilaisen ratsastusseuran mestaruuksia oli karsinan ovessa muutaman tosi komean ruusukkeen verran, ja näyttelykehissä Fridrikaa kiiteltiin hyvästä ylälinjasta, vaikka vaikka se on vähän pihtikinttu. Pikkuvioista huolimatta Fridrikasta tuli kotitallinsa tarvekasvatukseen hieno emätamma, jonka kaksi kotiin jäänyttä tytärtä (ratsuponi ja shettisristeytys) ovat jatkaneet emänsä työtä. Puhdas russivarsa Freckle syntyi, kun joku mainitsi, että tajuatteko te hei, kuinka hienoa harvinaista väriä ja hyvää sukua tuo hevosenne oikeasti on? Ensiyhdistelmä oli Bilbosta melko onnekas, vaikka ori on mitä sattuu. Frecklen jälkeen Fridrikaa käytettiin siitostammana gotlanninrusseille vielä kahden orivarsan verran, joista toisesta tuli myös tiikerinkirjava.

Jos isän puolelta löytyy vähän mitä sattuu, on Frecklen emänisä Hildebrand toista maata. Ori palkittiin jo varsana vuotensa priimana, se juoksi ravilähdöissä, ja teki myöhemmin vielä vaikuttavan uran koulu- ja valjakkoponina. Samaan ei moni pysty, paitsi ehkä osa sen jälkeläisistä. Katraan kerma on perinyt Hildebrandilta ehdottoman sporttista rakennetta, ja vaikka yleensä ratsuponijalostuksessa laitetaan "verta luun päälle" täysiverioreista, ei Hildebrandin asutusmaksua tullut karhuamaan yksinään viidestä ratsuponikasvattajasta, jotka liittyivät jonoon. Ryhdikäs, suorajalkainen ja rotutyypiltään komea poniori oli 124 cm korkea ja sillä oli jouhta vaikka kolmelle kylälle. Luonteeltaankin Hildebrand oli kiitettävä työmyyrä. Vaikea siitä on keksiä pahaa sanaa edes jälkeenpäin.

Sukuselvityksestä kiitos kasvattaja!

Jälkeläiset

Ei jälkeläisiä

Porrastetut kilpailut